Persu-Suomi on valmis jättämään kaverin pulaan

Financial Timesin toimittaja Tony Barber kirjoittaa perjantaina 22.4. perussuomalaisten turhautumisen vievän kohti “eurooppalaista Tea Party -liikettä”. Hän aloittaa luotaamalla perussuomalaisuuden tai tosisuomalaisuuden (True Finns) käsitettä Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi -romaanin kautta, jossa “sankari ottaa lopputilin, jättää vaimonsa ja matkaa halki Suomen koivumetsien ja loskaisten soimaiden haavoittuneen jäniksen kanssa […] Jossain napapiirin yläpuolella hän tapaa hairahtuneen teologianopiskelijan, joka väittää löytäneensä henkisen lohdun muinaisista suomalaisista pakanariiteistä – “tosisuomalaisen tosiuskosta” eli “the true religion of a true Finn”“. Barber jatkaa kuvailemalla perussuomalaisia valtaapitäviä vastustavaksi anti-euro-puolueeksi, joka “on räjäyttänyt Suomen poliittisen historian suurimman pommin sitten vuoden 1917”. Hän huomauttaa puolueen olevan vaa’ankieliasemassa euroalueen talouden pelastamisessa, ja päättelee siitä euron eksistentiaalikriisin olevan kaikkea muuta kuin ohi.

Tämän jälkeen Barberin varsin osuvasti kuvaa suomalaisen yhteiskunnan historiaa kylmän sodan ja suomettumisen ajan itsenäisestä ja riippumattomasta itsesensuurivaltiosta 1990-luvulle eurooppalaiseksi esimerkkivaltioksi ja uuden vuosituhannen koulutus- ja teknologiaihmeeksi. Hän selittää, kuinka perussuomalaisten kannatus on noussut jyrkästi sitä mukaa, kun suomalaisille euro-menestyjille on selvinnyt kreikkalaisten, portugalilaisten ja irlantilaisten huijareiden ja keinotteilijoiden pelastamisen hintalappu – samalla kun omassa maassa paperitehtaita suljetaan ja kokonaisia pikkukaupungillisia jää työttömiksi. Barber toteaa, että vastaavien itävaltalaisten, belgialaisten, hollantilaisten, ranskalaisten ja italialaisten populistipuolueiden tapaan perussuomalaiset ovat lyöneet pöytään maahanmuuttajakortin; huolimatta maahanmuuttajien hyvin pienestä osuudesta väestössä perussuomalaiset “eivät ole epäröineet leimata maahanmuuttajia ‘jengiraiskaajiksi’ ja ‘veronmaksajien rahoilla eläviksi loisiksi'”.

Lauantain hesarissa (23.4.) Jarkko Jokelainen kirjoittaa artikkelissaan “Väärässä paikassa” kalifornialaisesta Ryan Savagesta, joka on kaikin puolin “sellainen maahanmuuttaja, joita tänne tunnutaan kaipaavan”. Savage on koulutettu nuori valkoinen amerikkalainen mies, joka puhuu äidinkielenään englantia ja on muuttanut Suomeen täysin laillisesti ja omasta tahdostaan, suorittanut täällä ylemmän korkeakoulututkinnon ja tehnyt vieläpä sijaisuuksia parissakin suomalaisyrityksessä. Tästä huolimatta Savage ei tahdo saada Suomesta töitä eikä työttömän työnhakijan statusta, ja vaarana on että Suomessa solmittu suhdekin hajoaa, kun Savage todennäköisesti joutuu palaamaan kotimaahansa.

Jokelainen kuvaa yleisemmin ilmiötä, jossa Suomessa ei saa muita kuin siivousalan töitä, ellei ole syntyperäinen suomalainen – ei vaikka olisi opetellut suomenkielen. Savagen tapauksessa on vielä ylimääräistä ironiaa, sillä mies on työskennellyt Yhdysvalloissa rahoitusyhtiö JPMorgan Chasella ja lentoyhtiö Southwest Airlinella henkilöstöhallinnossa osin juuri monikulttuurisuus- ja tasa-arvoasioiden parissa. Suomessa hän sen sijaan jäi työvoimatoimiston ja maahanmuuttoviraston palloteltavaksi, kun kumpikaan virasto ei pystynyt hoitamaan hänen työnhakuaan ilman toista, eikä selostamaan tyhjentävästi, mitä Savagen olisi tarkalleen ottaen pitänyt tehdä kelvatakseen työttömäksi työnhakijaksi ja hakeakseen työttymyyskorvausta.

Kummatkin artikkelit kertovat karusti Suomesta, jossa ei luoteta vieraaseen, jossa oman kylän pojat kelpaavat mutta muihin suhtaudutaan vähintäänkin torjuen. Artikkelit kertovat Suomesta, jossa hankittu vauraus ei mene jakoon, jossa kaveri jätetään pulaan. Pahinta on toki epähumaanius sinänsä, mutta karuinta ehkä kuitenkin se sokeus, jolla omaan hyvinvointiin ja vaurauteen suhtaudutaan. Meillä ei olisi (suhteellisen) halpaa energiaa, tätä yltäkylläistä materiaalista hyvinvointia ja Nokian kaltaisia kansallisia menestystarinoita ilman kansainvälisiä verkostoja, monikulttuurisia ponnisteluja ja – valitettavasti kyllä – kolmannen maailman halpaa työvoimaa ja suoranaista riistoa. Ja vaikka tätä totuutta voisimme olla katsomatta silmiin sinivalkoisin laseinemme, ei meidän tulisi unohtaa, että niin on tämäkin maa rakennettu varainsiirroilla vaurastuvilta alueilta köyhemmille.

Globalisoituvassa maailmassa kansalliset rajat alkavat merkitä yhä vähemmän, ja suomalaisesta sisukkaasta ponnistelusta pitäisi päästä eurooppalaiseen yhteistyöhön ja avunantoon. Syynä ei ole se, että me voisimme tai pystyisimme auttamaan kreikkalaisia, irlantilaisia tai portugalilaisia, vaan se, että jos haluamme olla osa tätä maailmaa, sen tarjoamia resursseja ja vaurautta, meidän tulee kantaa oma osuutemme yhteisestä vastuusta.

Tai voivathan tosisuomalaiset myös sulkeutua kyläyhteisöihinsä, nakertaa lanttua ja juoda kiljua – ja pörröttää turvebensalla käyvillä pappamopoillaan kyläbaariin kännäämään kitkerää a-olutta.

Advertisements

One thought on “Persu-Suomi on valmis jättämään kaverin pulaan

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s