Tunne orkesterisi jatkaa kauden 2012–13 teemasarjaansa, jossa on pohdittu mitä moninaisempia ilmiöitä musiikin ympäriltä. Aivotutkimuksen, tanssin, arkkitehtuurin, näyttämökuvien ja näyttämöteosten kautta Tunne orkesterisi suuntaa nyt helmikuussa takaisin konserttimusiikin pariin, tällä kertaa niin kutstutun yleisötyön kautta: sinfoniaorkesterit ovat yhä kiinnostuneempia yleisöstään, ja angloamerikkalaisesta maailmasta alunperin liikkeelle lähtenyt audience development -buumi leviää ympäri maailman. Musiikkitalossakin yleisötyötä on tehty jo sangen ahkerasti, esimerkkeinä Kuule, minä sävellän! -yhteistyöhanke ja Helsingin kaupunginorkesterin kummilapsiprojekti, sekä tietenkin Tunne orkesterisi -luentosarja. Tunne orkesterisi -luennolla 21.2.2013 pohditaan myös yleisötyön, konserttien ja ohjelmistosuunnittelun yhteyksiä ja sitä, kuinka nämä toisiinsa vaikuttavat. Luennolla ovat vieraina Helsingin kaupunginorkesterin vt. indendentti Hannele Eklund sekä Musiikkitalon toimitusjohtaja Katja Leppäkoski. Luento on tuttuun tapaan Harjoitussali Paavossa klo 16.30–18.00.
Tunne orkesterisi -yleisöluentosarja sai alkunsa Sibelius-Akatemian Avoimen yliopiston ja Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston yhteistyönä. Tammikuussa 2011 Sibelius-Akatemian Pohjoisen rautatiekadun kamarimusiikkisalissa aloittanut luentosarja siirtyi Musiikkitaloon heti tämän valmistuttua Musiikkitalon liittyessä mukaan toimintaan luonnollisena yhteistyökumppanina. Nykyisellään Musiikkitalon tuottama yleisöluentosarja on yksi esimerkki projekteista, jotka pyrkivät löytämään uusia yhteyksiä orkestereiden, orkesterimusiikin ja yleisön välille. Muusikoiden, säveltäjien, kapellimestareiden ja muiden taiteen- ja tieteenalojen sekä yleisön kohtaaminen välittömässä, keskustelevassa ilmapiirissä ei ole varsinaisesti uusi keksintö; taiteilijakohtaamisia, yleisöluentoja ja työpajoja on toki pidetty ennenkin. Niiden merkitys kuitenkin korostuu nykymaailmassa, jossa korkeatasoisen konserttimusiikin esittäminen sen itsensä vuoksi on yhä harvemmin itsestäänselvyys. Minkälaisia elämyksiä sinfoniaorkesterit voivat tarjota konsertoimisen lisäksi? Mikä on orkesterien rooli musiikkikasvatuksessa? Ja kuinka paljon rikkaampia konserttiyleisön kokemukset voivat olla, jos soivan kokemuksen lisäksi on kuultavissa ja nähtävissä myös taustoja ja tekijöitä sekä kulttuurista ja historiallista kontekstia?
Britteinsaarten ja Yhdysvaltojen orkesterit edelläkävijöinä
Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen orkesterit ovat perinteisesti yleisötyön edelläkävijöitä. Julkisen rahoituksen puutteessa näiden maiden kulttuurilaitokset ovat joutuneet aina kamppailemaan resursseistaan, ja yleisötyö on ollut hyväksi koettu varainhankinnan väline. Lahjoitusten ja yksityisen rahan varassa elävien orkestereiden on ollut pakko avautua yleisölleen muutenkin kuin meidän näkökulmastamme konservatiivisten konserttiohjelmiensa kautta. Niiden toimintakulttuuri on ollut samaisesta syystä avointa: kaikesta on voinut keskustella, ja rahoittajan näkökulma on painanut toiminnan suunnittelussa. Ylipäätään angloamerikkalaisessa kulttuurissa vaatimus tieteen ja taiteen popularisoimiseksi on itsestään selvää, koska sen suhde varainhankintaan on niin ilmeinen.
Käsitteenä yleisötyö on kuitenkin aika epämääräinen, sillä se voi tarkoittaa niin taiteilijatapaamisia, konserttiluentoja, käsiohjelmia, esittelykierroksia, konsertointia vanhainkodeissa, vankiloissa ja mielisairaaloissa kuin taidekasvatusta, soitintyöpajoja, harrastustoimintaa ja ammattiopiskelijoiden mestarikursseja — oikeastaan mitä tahansa orkesterien joko yksin tai yhteistyönä tekemää varsinaiselle konsertoinnille oheista toimintaa. Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa siihen liittyykin koko joukko erilaisia toimintamuotoja ja käsitteitä. London Symphony Orchestran eli LSO:n Discovery-ohjelma toisaalta pyrkii yhteisöjen rakentamiseen (communities) ja toisaalta tekee musiikkikasvatusta (music education). Yli 20 vuotta pyörinyt Discovery pitää sisällään niin kouluille suunnattuja konsertteja, tapahtumia ja työpajoja, perheille suunnattuja paketteja (mukaan luettuna soitinopetusta!), lukuisia nuorten ammattimuusikoiden ja säveltäjien kouluttamishankkeita, elinikäistä oppimista avoimine harjoituksineen ja harrastelijakuoroineen (näihin kuuluvat myös konsertteja edeltävät taiteilijatapaamiset, pre-concert talks), musiikkioppilaitosyhteistyötä, lähiöprojekteja ja kaikkien yllämainittujen vierailuja muihin maihin. Melko äärimmäisenä esimerkkinä orkesterien “yleisötyöstä” on City of Birmingham Symphony Orchestran 200 henkinen, jopa 25 konserttia vuodessa tekevä sinfoniakuoro, joka on yksi maailman parhaista alallaan päihittäen useimmat ammattikuorot — sekin toimii harrastuspohjalta osana CBSO:n Get involved eli “osallistumis”-ohjelmia, ja kuoroon käytännössä kasvetaan sisään CBSO:n kaikki ikäluokat kattavan kuorolauluohjelman kautta.
Musiikkikasvatusta
Samanlainen toiminta leimaa myös yhdysvaltalaisten orkestereiden yleisötyöohjelmia. Julkisesti tuettujen musiikkioppilaitosten ja -harrastemahdollisuuksien puutteessa suurien sinfoniaorkestereiden kaltaisten isojen kulttuurilaitosten kontolle tulee myös koulujen musiikinopetuksesta huolehtiminen (tai vähintään sen tukeminen) ja harrastemahdolllisuuksien tarjoaminen varhaisiästä vanhuksiin. San Francisco Symphony on jo jonkin aikaa tehnyt yhteistyötä alueen julkisen koululaitoksen kanssa varmistaakseen oppilaiden musiikkiopinnot peruskoulusta lukioihin; alakoululaisista kaikki pääsevät ohjelman piiriin, yläkouluissa ja lukioissa työtä tehdään erityisten ohjelmien kautta — San Francisco Symphonyn ohjelmat (Instrument training and support) muistuttavatkin meidän musiikkiopistojamme, paitsi että San Franciscon julkisten koulujen oppilaat pääsevät ohjelmiin ilmaiseksi.
Suomalainen musiikkiopistojärjestelmä on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen, ja se on tarjonnut erittäin korkeatasoista muusikkokoulutusta, joka tuottaa niin ammattilaisia kuin aktiivisia harrastajia ja konserttikävijöitä. Sitä on — osin aiheestakin — välillä syytetty liiasta keskittymisestä klassiseen musiikkiin, samalla kun koulujen musiikinopetus on jäänyt osin lapsipuolen asemaan. Koulujen ja musiikkiopistojen tarjoaman musiikinopetuksen yhteistyö ei toki ole Suomessakaan tavatonta, ja muun muassa Itä-Helsingin musiikkiopisto ja Porolahden peruskoulu tarjoavat yhteisen musiikkipainotteisen peruskoulun (http://www.ihmu.fi/).
Musiikkiopistojen ja koulujen etääntyessä toisistaan vaarana kuitenkin on, että musiikkiopetus jää harvojen herkuksi; musiikkiopisto-opetus on paitsi maksullista, usein myös vaativien pääsykokeiden takana, joten peruskoulun tarjoaman ilmaisen musiikkiopetuksen pitäisi vastapainoksi olla mahdollisimman laaja-alaista ja korkeatasoista. Lähinnä konsertteihin tähän asti keskittyneet sinfoniaorkesterit voivat olla tärkeässä asemassa musiikkikasvatuksen ja monipuolisten sointielämysten tarjoamisessa kaikille, perheen varallisuuteen ja harrastuneisuuteen katsomatta. Suomalaiset sinfoniaorkesterit ovatkin enenevässä määrin alkaneet tarjota lapsille paitsi mahdollisuuksia konserttielämyksiin, myös päästää lapset osalliseksi musisoinnista ja musiikintekemisestä. Helsingin kaupunginorkesterin kummilapsiprojektit ovat tarjonneet kahdelle eri ikäluokalle, ensin vuonna 2000 syntyneille, nyt viime vuonna syntyneille helsinkiläislapsille mahdollisuuden erityisesti lapsille räätälöityihin konsertteihin ja tapahtumiin.
Kuule, minä sävellen! on puolestaan Sibelius-Akatemian, Radion sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin sekä Suomen Kansallisoopperan ja Musiikkitalon yhteistyöhanke, joka on tuonut New Yorkin filharmonisen orkesterin Credit Suisse Very Young Composers -koulutusohjelman Suomeen. Siinä nuoret ammattisäveltäjät ja orkesterien muusikot ohjaavat lapsia ja nuoria tekemään omia kappaleitaan, joita ammattilaiset sitten soittavat. Viime vuoden maaliskuussa sävellyksiä tehtiin Musiikkitalossa, joulukuussa oli vuorossa Kansallisooppera, ja yhteistyötä on tarkoitus jatkaa tänä vuonna.
Pelejä ja ruostumaan päässeitä muusikoita
Kymmeniä ihmisiä suoraan ja satoja epäsuoraan työllistävä New Yorkin filharmonisen orkesterin education department onkin yksi suurimmista sinfoniaorkestereiden yleisötyö- ja taidekasvatusosastoista koko maailmassa. NY Philin Education and Engagement on hyvin edustava esimerkki amerikkalaisorkesterien taidekasvatusohjelmista kattaen erikseen lapset, nuoret ja aikuiset, ja se sisältää erilaisia yhteistyökuvioita niin muiden musiikki-instituutioiden, New Yorkin alueen koulujen kuin erinäisten kansainvälisten tahojen kanssa. NY Philin education-osaston korkealuokkaisesta toiminnasta saa kuvan vaikkapa tutustumalla sen Kidzone! online-peleihin ja -opetussovelluksiin.
Samanlaisia pelejä ja opetusohjelmia on useilla muillakin amerikkalaisorkestereilla. Esimerkiksi Dallasin sinfoniaorkesterin DSO Kids -sivujen Beethoven-baseballia voi pelata sen jälkeen kun on tutustunut säveltäjiin Composers-cornerissa. Beethovenia vastaan valitaan viisi säveltäjää, jotka onnistuvat lyönnissä aina, kun pelaaja on vastannut Beethovenin esittämään kysymykseen oikein. (Esimerkiksi kysymykseen “Kuka säveltäjä joutui muuttamaan useita kertoja, koska halusi säveltää kovaäänisellä pianollaan?” tarjotaan vastauksina joko Copland, Raphael tai Orff… Oikea vastaus on Copland — ja Mozart juoksee ykköspesälle… Väärästä vastauksesta tulee tietenkin hutilyönti).
Aikuisemmalle yleisöllekin riittää ohjelmaa taiteilijatapaamisista ja yleisöluennoista ohjelmiin, joissa vanhaa musiikkiharrastusta elvytellään ammattilaisten kanssa yhdessä soittaen — esimerkkinä mainittakoon Marin Aslopin luotsaaman Baltimoren sinfoniaorkesterin Rusty Musicians -ohjelma, joka on saanut innoituksensa Englannista, samannimisestä, jo 14 vuotta toimineesta Bournemouthin sinfoniaorkesterin ohjelmasta.
Konserttiyhteisön laajentuminen
Yleisötyön tarkoituksena on laajemman yhteiskunnallisen osallistumisen lisäksi kasvattaa uutta konserttiyleisöä, ja yleisesti madaltaa kynnystä tulla konsertteihin. Eräs ilmeinen muoto on konserttien taltioiminen ja live-lähetykset. Radio-orkestereiden 20-luvulta lähtenyt broadcasting-perinne on uuden teknologian myötä saanut rinnalleen elävän kuvan, ja yleisradioyhtiöt ovat tehneet arvokasta työtä konserttilähetysten saattamiseksi kaikkien nähtäväksi ja kuultavaksi internetiin — oman Yleisradiomme Yle-Areena on tästä mitä mainioin esimerkki. Eurooppalaisista edelläkävijöistä on totta kai mainittava Berliinin filharmonikkojen Digital Concert Hall, joka tarjoaa sekä konserttien live-lähetyksiä, että kaikki filharmonian konsertit syksystä 2008 lähtien kattavan arkiston — kerta- tai kausimaksulla. Nämä erittäin korkeatasoiset lähetykset tekevät oikeutta legendaariselle orkesterille, ja ne ovat ratkaisevasti vaikuttaneet orkesterin nykyiseen suosioon sekä epäilemättä herättäneet yksityisten rahoittajien kiinnostuksen. Julkisin varoin tuetut eurooppalaisorkesterit ovat muutenkin heränneet seuraamaan angloamerikkalaista esimerkkiä, ja Berliinin filharmonikkojen Education-Programm seurailee monelta osin esikuviaan. Osansa tässä on varmasti orkesterin englantilaisella kapellimestarilla, juurikin Birminghamin sinfoniaorkesterin johtajana maailmanmaineeseen nousseella Sir Simon Rattlella. Education-ohjelman tuotoksia voi muuten seurata Digital Concert Hallista ilmaiseksi.
On tärkeää kysyä, millä tavalla nämä ohjelmat vaikuttavat orkesterien varsinaiseen konserttitoimintaan. Kuinka paljon orkesterimuusikoilta voidaan odottaa osallistumista? — esimerkiksi Berliinissä muusikoiden osallistuminen Treffpunkt Orchesteriin on vapaaehtoista. Yhdysvalloissa konserttiohjelmien laatimisessa pitää olla tarkkana, ettei karkoita kantakävijöitä — toisaalta ohjelmien pitää sisältää riittävästi sellaisia täkyjä, joista uudet ja mahdollisesti nuorempi yleisökin kiinnostuu. Aina ei tarvitse tehdä kompromisseja konserttiohjelmien suhteen, ja konsertteja voi järjestää myös erityisesti tietylle yleisölle. Lastenkonserttien lisäksi voidaan tehdä iltapäiväkonsertteja eläkeläisille tai vaikkapa myöhäisillan konsertteja nuorisolle. Zürichin Tonhalle-orkesterin TonhalleLATE-konsertit alkavat vasta kello kymmenen illalla, ja niihin voi ottaa mukaan eväät — vaikkapa ostaa paikan päältä tuopin olutta. Ennen ja jälkeen konsertin DJ:t tanssittavat yleisöä, ja näin elektroninen tanssimusiikki ja ihan oikeat sinfoniakonserttiohjelmat kohtaavat. Luonnollisesti kuvaan kuuluu myös kapellimestari David Zinman tarinointi teoksista…
Kaiken kaikkiaan sinfoniaorkesterien tekemä yleisötyö — itse konsertointi mukaanlukien — voi sisältää mitä moninaisimpia erilaisia tapoja tehdä konserttimusiikkia ja taidekasvatusta. Nykyisessä keskustelussa korostuva yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja vastuu myös pakottavat orkesterit löytämään uusia kanavia ja toimintamalleja. Kehitys ei ole pahaksi, jos itse asia, korkealuokkainen musisointi ja hienojen musiikkiteosten esiintuominen pidetään aina päällimäisenä tavoitteena. Sinfoniaorkesteri on yhteisö yhteisössä, ja yhteisöllisyys on sen elinehto.
Ville Olavi Komppa 