Tunne orkesterisi 7.11.2013: Barokkiorkesteri — barokki on in!

Tunne orkesterisi 7.11.2013: Barokkiorkesteri — barokki on in!

Tunne orkesterisi -luennolla on tällä kertaa aiheena viime vuosikymmeninä kuumana käynyt barokkibuumi. Käsittelemme sekä buumin taustoja, että itse barokkimusiikinkin taustoja, vieraina Helsingin barokkiorkesterin taiteellinen johtaja, cembalisti Aapo Häkkinen sekä viulisti Minna Kangas. Luento pidetään tuttuun tapaan Musiikkitalon harjoitussali Paavossa torstaina 7.11. kello 16.30–18.00 — ja isäntä toimii Ville Komppa.

Continue reading “Tunne orkesterisi 7.11.2013: Barokkiorkesteri — barokki on in!”

Tunne orkesterisi 10.10.2013: Kamariorkesteri – onko vähemmän enemmän?

Tunne orkesterisi 10.10.2013: Kamariorkesteri – onko vähemmän enemmän?

To 10.10.2013 klo 16.30–18.00 Musiikkitalon harjoitussali Paavossa

Keskustelua ohjelmistoista, kamarimusisoinnista ja muusikkojen koulutuksesta

Vieraina Tapiola Sinfoniettan II konserttimestari Jukka Rantamäki sekä intendentti Hanna Kosonen, isäntä Ville Komppa

Tapiola Sinfonietta. Kuva: Antti Kangasaalo.
Tapiola Sinfonietta. Kuva: Antti Kangasaalo.

Sinfoniaorkesteri paisui 1800-luvun mittaan mahtaviin mittoihin, kuin pullataikina, joka suuntaan. Suuren romanttisen orkesterin mestarit Berliozista Straussiin oppivat käyttämään tuota musiikinhistorian ehkäpä ihmeellisintä saavutusta koko paletiltaan hiljaisimmista sävyistä mahtavimpiin sointivyöryihin. Suuri romanttinen sinfoniaorkesteri on kuitenkin vain yksi luku orkestereiden historiassa ja nykypäivässä. Sitä pienemmät kokoonpanot ovat vähintään yhtä kiinnostavia: sinfoniettan (”pikkusinfonian”) ja erilaisten kamariorkesterien kirjo vaihtuvine kokoonpanoineen ja musiikkityyleineen tuo orkesterimaailmaan vaihtelua, tuoreutta, erilaisia makuja ja muuntautumiskykyä.

Ensinnäkin kamariyhtyeiden historia ja ohjelmisto on paljon pidempi ja laajempi kuin suuren sinfoniaorkesterin. Sinfoniaorkesteri on itsessään kehittynyt klassisesta orkesterista (jota nykyisin usein kutsutaan ”Mozart-orkesteriksi” tai ”sinfoniettaksi”), joka puolestaan vakiintui 1700-luvun mittaan erikokoisista ja erilaisia kokoonpanoja sisältävistä barokkiorkestereista. 1800-luvullakin, sinfoniaorkesterin kultakaudella, erilaiset puhallin- ja jousisoitinkokoonpanot sekä pienet kamariyhtyeet kukoistivat salongeissa ja teattereissa, ja 1900-luvun modernismi löysi kamarikokoonpanojen herkkyyden ja sointivärit ikään kuin uudestaan. Ei ole ihme, että uuteen musiikkiin keskittyvät kokoonpanot ovat nykyisinkin kymmenen tai kahdenkymmenen muusikon kamariyhtyeitä: sellainenhan on sinfoniaorkesteria helpompi – ja ennen kaikkea halvempi – koota ja liikutella!

Toisekseen kamariorkesteri on sinfoniaorkesteria enemmän yksilöiden varassa. Jokainen soittaja joutuu olemaan enemmän esillä ja ottamaan vastuuta, sillä ympärillä ei ole samaan suuntaan joustaan liikuttavien massaa, jonka sisään kätkeytyä. Muusikoilta vaaditaan kamarimusiikillista herkkävaistoisuutta ja kykyä soittaa yhteen – usein ilman kapellimestaria. Yksittäisen soittajan suoritusta on myös helpompi seurata, kun soittimia on vähemmän, ja kun yksittäiset sointivärit erottuvat selvemmin. Kamariorkesteri voikin tarjota yleisölle intiimimmän ja mukaansatempaavamman kokemuksen kuin joskus etäiseksi jäävä sinfoniaorkesteri.

Viimeaikaisen musiikkikoulutuskeskustelun kannalta kamariorkesteri tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman. Kun muusikkojen koulutustaso joka puolella maailmaa on noussut, pystyvät parhaat sinfoniaorkesteritkin nykyisin soittamaan kuin suuri kamariorkesteri, jossa jokainen soittaja on itse vastuussa stemmastaan paitsi oikeiden nuottien, myös musiikillisen ilmaisun suhteen. Takana ovat ne ajat, kun taiteellisen vastuun saattoi siirtää kapellimestarille. Valituksen aiheena ei olekaan niinkään ollut soittajien tekniset valmiudet, vaan kyky soittaa orkesteristemmoja. Kuten kamarimusiikissa, orkesterisoitossakin pitäisi nykyään pystyä paitsi soittamaan oma stemmansa teknisesti ”puhtaasti”, myös tietämään, mitä muut soittavat. Ja ymmärtämään millä tavoin se voi vaikuttaa oman stemman tulkitsemiseen. Ehkäpä muusikoiden koulutuksessa tulisi orkesterisoiton lisäämisen sijaan kiinnittää enemmän huomiota kamarimusisointiin ja pienyhtyetoimintaan!

Muun muassa näistä aiheista keskustelemme Tunne orkesterisi -luennolla Musiikkitalon Paavo-harjoitussalissa ensi torstaina 10.10.2013 klo 16.30. Asiantuntijavieraat tulevat tällä kertaa Tapiola Sinfoniettasta, josta oman näkökulmansa saapuvat esittämään II konserttimestari Jukka Rantamäki sekä intendentti Hanna Kosonen. Isäntänä tuttuun tapaan MuM Ville Komppa. Vapaa pääsy – tervetuloa!

16.5.2013 Tunne orkesterisi: Musiikki ja sfäärit — värähtelevä kaikkeus

16.5.2013 Tunne orkesterisi: Musiikki ja sfäärit — värähtelevä kaikkeus
Pythagoras akustisissa kokeiluissa monokordin sekä vasaran ja kellojen kanssa. Boethius-käsikirjoitus, "Boethius, Pythagoras, Platon and Nikomakus", n. 1130. Cambridge, University Library Ii.3.12, fol. 61v.
Pythagoras akustisissa kokeiluissa monokordin sekä vasaran ja kellojen kanssa. Boethius-käsikirjoitus, “Boethius, Pythagoras, Platon and Nikomakus”, n. 1130. Cambridge, University Library Ii.3.12, fol. 61v.

Tunne orkesterisi -luentosarja huipentuu sfäärien harmonioihin! Torstaina 16.5., tuttuun tapaan klo 16.30–18.00 Musiikkitalon harjoitussali Paavossa pidettävän luennon vieraina ovat tähtitieteilijä, professori Tapio Markkanen sekä säveltäjä Olli Virtaperko. Luennon punaisena lankana on antiikista lähtöisin oleva ajatus maailmankaikkeuden — erityisesti planeettojen liikkeiden — ja musiikin yhteneväisistä lainalaisuuksista. Pythagoras loi 500-luvulla eaa. matemaattisen musiikinteorian perusteet ja ajatuksen maailmankaikkeuden, ihmisen ja musiikin perustumisesta yksinkertaisiin lukusuhteisiin. Pythagoralaisen opin mukaan sfäärien harmonia (planeettojen tuottama musiikki), planeettojen ja auringon etäisyydet maasta sekä niiden kiertonopeudet olivat keskenään samoissa suhteissa kuin diatonisen asteikon sisältämät intervallit. (Lue lisää antiikin musiikinteoriasta täältä.)

Oppi kantoi keskiajalle, jossa musiikin teoria — muista taiteita poiketen — nähtiin yhtenä seitsemästä vapaista taidoista latinan kielen käytön (eli grammatiikan, dialektiikan ja retoriikan) sekä aritmetiikan, geometrian ja tähtitieteen rinnalla. Musiikin nähtiin pythagoralaisessa hengessä olevan läheisessä suhteessa luonnontieteisiin harmonian ja kontrapunktin rinnastuessa matematiikkaan ja kielitieteeseen. Saksalainen tähtitieteilijä Johannes Kepler (1571–1630) oli myös protestanttinen pappi, jolle Jumala oli geometrikko, ja jolle maailmankaikkeuden rakenteen tutkiminenkin oli luomistyön päämäärien ja ratkaisujen tutkimista. Hänen pääteoksensa Harmonices mundi keskeisenä antina pidetään nykyisin planeettojen kiertokulkua auringon ympäri; teoksessa esitellään kuitenkin huomattavasti laajemmin planeettojen liikkeiden ja eri sävelsuhteiden yhteyksiä.

Kirkon vaikutusvallan vähetessä valistuksen ajan 1700-luvulla myös musiikki menetti asemiaan sekä suhteessa tieteihin että teologiaan. Harmonian ja kontrapunktin, länsimaisen taidemusiikin filosofisten periaatteiden joutuminen kyseenalaiseksi antoi mahdollisuuden uudelle ilmaisulle, jossa melodisuudella ja välittömällä tunneilmaisulla oli keskeinen rooli. Samalla musiikkikin lakkasi värähtelemästä maailmankaikkeuden harmonioita — vai lakkasiko?

Kuinka sfäärien harmoniat näyttäytyvät nykyajan tähtitieteilijälle ja säveltäjälle? Tervetuloa Tunne orkesterisi -luennolle osallistumaan keskusteluun!

18.4. Tunne orkesterisi: Musiikki ja terveys — muusikon työ ja hyvinvointi

18.4. Tunne orkesterisi: Musiikki ja terveys — muusikon työ ja hyvinvointi

Tunne orkesterisi -luentosarjan huhtikuun luento käsittelee muusikoiden terveyttä ja hyvinvointia. Soittaminen ja laulaminen on fyysisesti ja psyykkisesti rasittavaa työtä, joka vaatii paljon harjoittelua ja harjaantumista.

Toisaalta ammatillisen suoriutumisen vaatimukset ja paineet sekä esiintymisjännitys aiheuttavat psyykkisiä haasteita, jotka pakottavat harjoittelemaan ja työskentelemään joskus hyvinkin pitkiä päiviä. Toisaalta kysymys on koukuttavasta kutsumustyöstä, jossa ei aina osaa pitää omasta hyvinvoinnistaan huolta.

Stressaantuminen on helppoa, kun ensin opettajat ja vanhemmat, sitten kollegat, agentit, kapellimestarit ja intendentit arvioivat ja arvostelevat — ja tuo arviointi on vasta alkua, sillä esiintyvä taiteilija asettaa itsensä alttiiksi myös yleisön ja kriitikoiden silmissä. Joillekin esiintyminen on luontevaa, toisille se on ainaista itsensä kanssa taistelua, mutta kaikille se tuo yhden stressikerroksen lisää.

Muun muassa näistä kysymyksistä keskustellaan luennolla, jossa vieraina ovat Musiikkitalon muusikoiden poliklinikan ideoinut erikoislääkäri Miikka Peltomaa sekä Sibelius-akatemiassa esiintymis- ja oppimisvalmennuksen lehtori, sellisti Päivi Arjas. Luento pidetään tuttuun tapaan Musiikkitalon harjoitussali Paavossa 18.4. kello 16.30–18.00, ja isäntä on Ville Komppa.

Lue myös Miikka Peltomaan haastattelu Lääkärilehdestä viime syksyltä:
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=12429/type=1

Tilaisuus on maksuton. Päällysvaatteet voi jättää ylös, Töölönlahden tasolle maksuttomaan naulakkoon. Tervetuloa!

How to overcome stage anxiety? -- http://www.bulletproofmusician.com/
How to overcome stage anxiety? — http://www.bulletproofmusician.com/

21.3.2013 Tunne orkesterissasi sakraalia musiikissa: passioista Parsifaliin

21.3.2013 Tunne orkesterissasi sakraalia musiikissa: passioista Parsifaliin
Sandro Botticelli: Pyhä Augustinus
Sandro Botticelli: Pyhä Augustinus

Kirkkoisä Augustinus (354–430) jo aikanaan ihmetteli laulun voimaa pyhissä toimituksissa. Tunnustuksissaan Augustinus kuvailee, kuinka Jumalan sana tuntuu laulettuna saavan suuremman kunnian kuin puhuttuna; kuinka henkemme tuntemukset heräävät jollain piilotetulla kytköksellä “suloisen moninaisuutensa” helähdellessä oikealla tavallaan äänessä ja laulussa. Augustinus kokeekin synniksi ne tuntemukset, jotka laulu herättää sanoista riippumatta, eli tuntemukset, jotka hämäävät kuulijansa suurempaan liikutukseen kuin mihin pelkkä teksti kykenisi. Hän kuitenkin ymmärtää laulun voiman viestinviejänä ja herättäjänä, eikä halua — joidenkin aikalaistensa tapaan — kieltää laulua kirkossa. Augustinus muistelee omaa uskonnollista heräämistään, ja sitä, kuinka suuri rooli juuri laululla siinä oli.

Pyhä toimitukset ja musiikki ovat erottamattomia monissa kulttuureissa ja uskonnoissa ympäri maailman. Ihmisäänen ja rummunlyönnin yhdistelmä on avannut tien sakraaleille kokemuksille läpi ihmiskunnan historian. Onko sakraalissa siis jotain sellaista musiikillista, joka toimii itsessään, ilman sanallisia viestejä?

Vai onko se sittenkin niin, että musiikissa on jotain sellaista voimaa, joka tavoittaa enemmän kuin mihin sanat pystyvät? Schopenhauerin mukaan maailman ja elollisen rakentumisessa ja musiikin rakenteissa on yhtäläisyyksiä, jotka kohottavat musiikin muita taiteita ylemmäs; musiikin ja elämän “tahdot” ovat hänelle rinnakkaisia. Laulavassa melodiassa soivat niin elmän kontemplaatio kuin ihmisten pyrkimykset. Voiko musiikki siis koskettaa jotain suurempaa, sellaista, johon meidän rajalliset aistimme eivät muuten ylettyisi? Ihmisen olemassaolo on jo sinänsä pyhää; kun itse tuntee olevansa osa jotain suurempaa, musiikki saattaa puhutella tätä tuntematonta, ihmisaistien ulkopuolella olevaa.

Toisaalta, musiikin parissa koemme haltioitumisen hetkiä riippumatta siitä, onko sitä tarkoitettu sakraaliksi tai ei. Musiikilla on moninaisia tehtäviä, erityisesti viihdyttää ja tuoda iloa sekä liikuttaa. Koraalitkin ovat vain lauluja — ja J.S. Bach käyttää hengellisissä kantaateissaan maallisia sävelmiä. Bachin musiikki ei ole ratkaisevasti erilaista riippuen siitä, onko sen käyttötarkoitus ollut hengellinen vai perin maallinen. Ehkäpä sakraaleinta Bachin musiikissa onkin sen itsensä sisäinen täydellisyys, se käsityön aukottomuus, jolla mestari on teoksensa kutonut — musiikin funktiosta riippumatta.

Parsifal (Jonas Kaufman) on epähuomiossa tappanut pyhän joutsenen. Gurnemanz (René Pape) on vihainen. Kuva: Ken Howard/Met Opera
Parsifal (Jonas Kaufman) on epähuomiossa tappanut pyhän joutsenen. Gurnemanz (René Pape) on vihainen. Kuva: Ken Howard/Met Opera

Ja lopulta, sakraalisuus on kovin subjektiivista. Sibelius innottui suomalaisesta luonnosta, jonka moni meistä kokee sakraalina. Onko Sibeliuksen musiikki siis sakraalia? Richard Wagnerin Parsifalin Graalin maljan ritarit ja pyhän keihään etsintä ovat innottuneita kristillisestä mytologiasta, mutta niin ovat myös C.S. Lewisin Narnia-kirjat ja J.R.R. Tolkien Taru Sormusten herrasta. Onko Parsifal näitä kahta sakraalimpi, ellei juuri siksi, että on musiikkiteos, ja siten alttiimpi sakraaleille tulkinnoille?

Kristillisen kirkon ja länsimaisen taidemusiikin yhteinen historia on joka tapauksessa pitkä ja kiinteä. Niin kauan kuin kirkko oli itsestään selvä osa länsimaista yhteiskuntaa (eli osin vieläkin), yksi ns. taidemusiikin tärkeimmistä funktioista oli kirkon ja raamatun sanan palveleminen. Läpi keskiajan uudet sävellykselliset keksinnöt kumpusivat kirkon piiristä ja levisivät sieltä maalliseen musiikkiin. Suunta kääntyi hiljalleen soitinmusiikin ja oopperan myötä, mutta yhä 1700-luvullakin kirkko oli ehkäpä tärkein muusikon työllistäjä hovien rinnalla.

Tunne orkesterisi sukeltaa musiikillisten pyhän kokemusten äärelle luennolla Musiikki ja kirkko — passioista Parsifaliin, sopivasti pääsiäisen kynnyksellä. Vieraina ovat tällä kertaa säveltäjä Olli Kortekangas ja cembalisti, kapellimestari Anssi Mattila. Luennon isäntänä on tuttuun tapaan Ville Komppa. Tervetuloa Musiikkitalon harjoitussali Paavoon torstaina 21.3.2013 klo 16.30–18.00!

21.2.2013 Tunne orkesterisi konserttien takana: Sinfoniaorkestereiden yleisötyötä meillä ja muualla

21.2.2013 Tunne orkesterisi konserttien takana: Sinfoniaorkestereiden yleisötyötä meillä ja muualla

Tunne orkesterisi jatkaa kauden 2012–13 teemasarjaansa, jossa on pohdittu mitä moninaisempia ilmiöitä musiikin ympäriltä. Aivotutkimuksen, tanssin, arkkitehtuurin, näyttämökuvien ja näyttämöteosten kautta Tunne orkesterisi suuntaa nyt helmikuussa takaisin konserttimusiikin pariin, tällä kertaa niin kutstutun yleisötyön kautta: sinfoniaorkesterit ovat yhä kiinnostuneempia yleisöstään, ja angloamerikkalaisesta maailmasta alunperin liikkeelle lähtenyt audience development -buumi leviää ympäri maailman. Musiikkitalossakin yleisötyötä on tehty jo sangen ahkerasti, esimerkkeinä Kuule, minä sävellän! -yhteistyöhanke ja Helsingin kaupunginorkesterin kummilapsiprojekti, sekä tietenkin Tunne orkesterisi -luentosarja. Tunne orkesterisi -luennolla 21.2.2013 pohditaan myös yleisötyön, konserttien ja ohjelmistosuunnittelun yhteyksiä ja sitä, kuinka nämä toisiinsa vaikuttavat.  Luennolla ovat vieraina Helsingin kaupunginorkesterin vt. indendentti Hannele Eklund sekä Musiikkitalon toimitusjohtaja Katja Leppäkoski. Luento on tuttuun tapaan Harjoitussali Paavossa klo 16.30–18.00.

Tunne_orkesterisi_kevat_2013_web2Tunne orkesterisi -yleisöluentosarja sai alkunsa Sibelius-Akatemian Avoimen yliopiston ja Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston yhteistyönä. Tammikuussa 2011 Sibelius-Akatemian Pohjoisen rautatiekadun kamarimusiikkisalissa aloittanut luentosarja siirtyi Musiikkitaloon heti tämän valmistuttua Musiikkitalon liittyessä mukaan toimintaan luonnollisena yhteistyökumppanina. Nykyisellään Musiikkitalon tuottama yleisöluentosarja on yksi esimerkki projekteista, jotka pyrkivät löytämään uusia yhteyksiä orkestereiden, orkesterimusiikin ja yleisön välille. Muusikoiden, säveltäjien, kapellimestareiden ja muiden taiteen- ja tieteenalojen sekä yleisön kohtaaminen välittömässä, keskustelevassa ilmapiirissä ei ole varsinaisesti uusi keksintö; taiteilijakohtaamisia, yleisöluentoja ja työpajoja on toki pidetty ennenkin. Niiden merkitys kuitenkin korostuu nykymaailmassa, jossa korkeatasoisen konserttimusiikin esittäminen sen itsensä vuoksi on yhä harvemmin itsestäänselvyys. Minkälaisia elämyksiä sinfoniaorkesterit voivat tarjota konsertoimisen lisäksi? Mikä on orkesterien rooli musiikkikasvatuksessa? Ja kuinka paljon rikkaampia konserttiyleisön kokemukset voivat olla, jos soivan kokemuksen lisäksi on kuultavissa ja nähtävissä myös taustoja ja tekijöitä sekä kulttuurista ja historiallista kontekstia?

Britteinsaarten ja Yhdysvaltojen orkesterit edelläkävijöinä

Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen orkesterit ovat perinteisesti yleisötyön edelläkävijöitä. Julkisen rahoituksen puutteessa näiden maiden kulttuurilaitokset ovat joutuneet aina kamppailemaan resursseistaan, ja yleisötyö on ollut hyväksi koettu varainhankinnan väline. Lahjoitusten ja yksityisen rahan varassa elävien orkestereiden on ollut pakko avautua yleisölleen muutenkin kuin meidän näkökulmastamme konservatiivisten konserttiohjelmiensa kautta. Niiden toimintakulttuuri on ollut samaisesta syystä avointa: kaikesta on voinut keskustella, ja rahoittajan näkökulma on painanut toiminnan suunnittelussa. Ylipäätään angloamerikkalaisessa kulttuurissa vaatimus tieteen ja taiteen popularisoimiseksi on itsestään selvää, koska sen suhde varainhankintaan on niin ilmeinen.

LSO: Family concerts

Käsitteenä yleisötyö on kuitenkin aika epämääräinen, sillä se voi tarkoittaa niin taiteilijatapaamisia, konserttiluentoja, käsiohjelmia, esittelykierroksia, konsertointia vanhainkodeissa, vankiloissa ja mielisairaaloissa kuin taidekasvatusta, soitintyöpajoja, harrastustoimintaa ja ammattiopiskelijoiden mestarikursseja — oikeastaan mitä tahansa orkesterien joko yksin tai yhteistyönä tekemää varsinaiselle konsertoinnille oheista toimintaa. Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa siihen liittyykin koko joukko erilaisia toimintamuotoja ja käsitteitä. London Symphony Orchestran eli LSO:n Discovery-ohjelma toisaalta pyrkii yhteisöjen rakentamiseen (communities) ja toisaalta tekee  musiikkikasvatusta (music education). Yli 20 vuotta pyörinyt Discovery pitää sisällään niin kouluille suunnattuja konsertteja, tapahtumia ja työpajoja, perheille suunnattuja paketteja (mukaan luettuna soitinopetusta!), lukuisia nuorten ammattimuusikoiden ja säveltäjien kouluttamishankkeita, elinikäistä oppimista avoimine harjoituksineen ja harrastelijakuoroineen (näihin kuuluvat myös konsertteja edeltävät taiteilijatapaamiset, pre-concert talks), musiikkioppilaitosyhteistyötä, lähiöprojekteja ja kaikkien yllämainittujen vierailuja muihin maihin. Melko äärimmäisenä esimerkkinä orkesterien “yleisötyöstä” on City of Birmingham Symphony Orchestran 200 henkinen, jopa 25 konserttia vuodessa tekevä sinfoniakuoro, joka on yksi maailman parhaista alallaan päihittäen useimmat ammattikuorot — sekin toimii harrastuspohjalta osana CBSO:n Get involved eli “osallistumis”-ohjelmia, ja kuoroon käytännössä kasvetaan sisään CBSO:n kaikki ikäluokat kattavan kuorolauluohjelman kautta.

Musiikkikasvatusta

Samanlainen toiminta leimaa myös yhdysvaltalaisten orkestereiden yleisötyöohjelmia. Julkisesti tuettujen musiikkioppilaitosten ja -harrastemahdollisuuksien puutteessa suurien sinfoniaorkestereiden kaltaisten isojen kulttuurilaitosten kontolle tulee myös koulujen musiikinopetuksesta huolehtiminen (tai vähintään sen tukeminen) ja harrastemahdolllisuuksien tarjoaminen varhaisiästä vanhuksiin. San Francisco Symphony on jo jonkin aikaa tehnyt yhteistyötä alueen julkisen koululaitoksen kanssa varmistaakseen oppilaiden musiikkiopinnot peruskoulusta lukioihin; alakoululaisista kaikki pääsevät ohjelman piiriin, yläkouluissa ja lukioissa työtä tehdään erityisten ohjelmien kautta — San Francisco Symphonyn ohjelmat (Instrument training and support) muistuttavatkin meidän musiikkiopistojamme, paitsi että San Franciscon julkisten koulujen oppilaat pääsevät ohjelmiin ilmaiseksi.

Opetusta Itä-Helsingin musiikkipainotteisessa peruskoulussa.
Opetusta Itä-Helsingin musiikkipainotteisessa peruskoulussa.

Suomalainen musiikkiopistojärjestelmä on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen, ja se on tarjonnut erittäin korkeatasoista muusikkokoulutusta, joka tuottaa niin ammattilaisia kuin aktiivisia harrastajia ja konserttikävijöitä. Sitä on — osin aiheestakin — välillä syytetty liiasta keskittymisestä klassiseen musiikkiin, samalla kun koulujen musiikinopetus on jäänyt osin lapsipuolen asemaan. Koulujen ja musiikkiopistojen tarjoaman musiikinopetuksen yhteistyö ei toki ole Suomessakaan tavatonta, ja muun muassa Itä-Helsingin musiikkiopisto ja Porolahden peruskoulu tarjoavat yhteisen musiikkipainotteisen peruskoulun (http://www.ihmu.fi/).  

Musiikkiopistojen ja koulujen etääntyessä toisistaan vaarana kuitenkin on, että musiikkiopetus jää harvojen herkuksi; musiikkiopisto-opetus on paitsi maksullista, usein myös vaativien pääsykokeiden takana, joten peruskoulun tarjoaman ilmaisen musiikkiopetuksen pitäisi vastapainoksi olla mahdollisimman laaja-alaista ja korkeatasoista. Lähinnä konsertteihin tähän asti keskittyneet sinfoniaorkesterit voivat olla tärkeässä asemassa musiikkikasvatuksen ja monipuolisten sointielämysten tarjoamisessa kaikille, perheen varallisuuteen ja harrastuneisuuteen katsomatta. Suomalaiset sinfoniaorkesterit ovatkin enenevässä määrin alkaneet tarjota lapsille paitsi mahdollisuuksia konserttielämyksiin, myös päästää lapset osalliseksi musisoinnista ja musiikintekemisestä. Helsingin kaupunginorkesterin kummilapsiprojektit ovat tarjonneet kahdelle eri ikäluokalle, ensin vuonna 2000 syntyneille, nyt viime vuonna syntyneille helsinkiläislapsille mahdollisuuden erityisesti lapsille räätälöityihin konsertteihin ja tapahtumiin.

HKO:n kummilapsiprojektia. Kuva: Heikki Tuuli.
Yleisöä HKO:n kummilapsiprojektissa. Kuva: Heikki Tuuli.

Kuule, minä sävellen! on puolestaan Sibelius-Akatemian, Radion sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin sekä Suomen Kansallisoopperan ja Musiikkitalon yhteistyöhanke,  joka on tuonut New Yorkin filharmonisen orkesterin Credit Suisse Very Young Composers -koulutusohjelman Suomeen. Siinä nuoret ammattisäveltäjät ja orkesterien muusikot ohjaavat lapsia ja nuoria tekemään omia kappaleitaan, joita ammattilaiset sitten soittavat. Viime vuoden maaliskuussa sävellyksiä tehtiin Musiikkitalossa, joulukuussa oli vuorossa Kansallisooppera, ja yhteistyötä on tarkoitus jatkaa tänä vuonna.

Pelejä ja ruostumaan päässeitä muusikoita

Kymmeniä ihmisiä suoraan ja satoja epäsuoraan työllistävä New Yorkin filharmonisen orkesterin education department onkin yksi suurimmista sinfoniaorkestereiden yleisötyö- ja taidekasvatusosastoista koko maailmassa. NY Philin Education and Engagement on hyvin edustava esimerkki amerikkalaisorkesterien taidekasvatusohjelmista kattaen erikseen lapset, nuoret ja aikuiset, ja se sisältää erilaisia yhteistyökuvioita niin muiden musiikki-instituutioiden, New Yorkin alueen koulujen kuin erinäisten kansainvälisten tahojen kanssa. NY Philin education-osaston korkealuokkaisesta toiminnasta saa kuvan vaikkapa tutustumalla sen Kidzone! online-peleihin ja -opetussovelluksiin.

DSO Kids: Beethoven Baseball
DSO Kids: Beethoven Baseball

Samanlaisia pelejä ja opetusohjelmia on useilla muillakin amerikkalaisorkestereilla. Esimerkiksi Dallasin sinfoniaorkesterin DSO Kids -sivujen Beethoven-baseballia voi pelata sen jälkeen kun on tutustunut säveltäjiin Composers-cornerissaBeethovenia vastaan valitaan viisi säveltäjää, jotka onnistuvat lyönnissä aina, kun pelaaja on vastannut Beethovenin esittämään kysymykseen oikein. (Esimerkiksi kysymykseen “Kuka säveltäjä joutui muuttamaan useita kertoja, koska halusi säveltää kovaäänisellä pianollaan?”  tarjotaan vastauksina joko Copland, Raphael tai Orff… Oikea vastaus on Copland — ja Mozart juoksee ykköspesälle… Väärästä vastauksesta tulee tietenkin hutilyönti).

Tanesha Mitchell Baltimoresta (oikealla) keskustelee BSO:n viulistin Greg Mulliganin kanssa ensimmäisen "Rusty Musicians" -session aikana. (Baltimore Sun. Kuva: Kenneth K. Lam)
Tanesha Mitchell Baltimoresta (oikealla) keskustelee Baltimoren sinfoniaorkesterin viulistin Greg Mulliganin kanssa ensimmäisen “Rusty Musicians” -session aikana. (Baltimore Sun. Kuva: Kenneth K. Lam)

Aikuisemmalle yleisöllekin riittää ohjelmaa taiteilijatapaamisista ja yleisöluennoista ohjelmiin, joissa vanhaa musiikkiharrastusta elvytellään ammattilaisten kanssa yhdessä soittaen — esimerkkinä mainittakoon Marin Aslopin luotsaaman Baltimoren sinfoniaorkesterin Rusty Musicians -ohjelma, joka on saanut innoituksensa Englannista, samannimisestä, jo 14 vuotta toimineesta Bournemouthin sinfoniaorkesterin ohjelmasta.

Konserttiyhteisön laajentuminen

Yleisötyön tarkoituksena on laajemman yhteiskunnallisen osallistumisen lisäksi kasvattaa uutta konserttiyleisöä, ja yleisesti madaltaa kynnystä tulla konsertteihin. Eräs ilmeinen muoto on konserttien taltioiminen ja live-lähetykset. Radio-orkestereiden 20-luvulta lähtenyt broadcasting-perinne on uuden teknologian myötä saanut rinnalleen elävän kuvan, ja yleisradioyhtiöt ovat tehneet arvokasta työtä konserttilähetysten saattamiseksi kaikkien nähtäväksi ja kuultavaksi internetiin — oman Yleisradiomme Yle-Areena on tästä mitä mainioin esimerkki. Eurooppalaisista edelläkävijöistä on totta kai mainittava Berliinin filharmonikkojen Digital Concert Hall, joka tarjoaa sekä konserttien live-lähetyksiä, että kaikki filharmonian konsertit syksystä 2008 lähtien kattavan arkiston — kerta- tai kausimaksulla. Nämä erittäin korkeatasoiset lähetykset tekevät oikeutta legendaariselle orkesterille, ja ne ovat ratkaisevasti vaikuttaneet orkesterin nykyiseen suosioon sekä epäilemättä herättäneet yksityisten rahoittajien kiinnostuksen. Julkisin varoin tuetut eurooppalaisorkesterit ovat muutenkin heränneet seuraamaan angloamerikkalaista esimerkkiä, ja Berliinin filharmonikkojen Education-Programm seurailee monelta osin esikuviaan. Osansa tässä on varmasti orkesterin englantilaisella kapellimestarilla, juurikin Birminghamin sinfoniaorkesterin johtajana maailmanmaineeseen nousseella Sir Simon Rattlella. Education-ohjelman tuotoksia voi muuten seurata Digital Concert Hallista ilmaiseksi.

TonhalleLATE
TonhalleLATE

On tärkeää kysyä, millä tavalla nämä ohjelmat vaikuttavat orkesterien varsinaiseen konserttitoimintaan. Kuinka paljon orkesterimuusikoilta voidaan odottaa osallistumista? — esimerkiksi Berliinissä muusikoiden osallistuminen Treffpunkt Orchesteriin on vapaaehtoista. Yhdysvalloissa konserttiohjelmien laatimisessa pitää olla tarkkana, ettei karkoita kantakävijöitä — toisaalta ohjelmien pitää sisältää riittävästi sellaisia täkyjä, joista uudet ja mahdollisesti nuorempi yleisökin kiinnostuu. Aina ei tarvitse tehdä kompromisseja konserttiohjelmien suhteen, ja konsertteja voi järjestää myös erityisesti tietylle yleisölle. Lastenkonserttien lisäksi voidaan tehdä iltapäiväkonsertteja eläkeläisille tai vaikkapa myöhäisillan konsertteja nuorisolle. Zürichin Tonhalle-orkesterin TonhalleLATE-konsertit alkavat vasta kello kymmenen illalla, ja niihin voi ottaa mukaan eväät — vaikkapa ostaa paikan päältä tuopin olutta. Ennen ja jälkeen konsertin DJ:t tanssittavat yleisöä, ja näin elektroninen tanssimusiikki ja ihan oikeat sinfoniakonserttiohjelmat kohtaavat. Luonnollisesti kuvaan kuuluu myös kapellimestari David Zinman tarinointi teoksista…

Kaiken kaikkiaan sinfoniaorkesterien tekemä yleisötyö — itse konsertointi mukaanlukien — voi sisältää mitä moninaisimpia erilaisia tapoja tehdä konserttimusiikkia ja taidekasvatusta. Nykyisessä keskustelussa korostuva yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja vastuu myös pakottavat orkesterit löytämään uusia kanavia ja toimintamalleja. Kehitys ei ole pahaksi, jos itse asia, korkealuokkainen musisointi ja hienojen musiikkiteosten esiintuominen pidetään aina päällimäisenä tavoitteena. Sinfoniaorkesteri on yhteisö yhteisössä, ja yhteisöllisyys on sen elinehto.